Taiteilija Ann-Mari Kamppuri

Kuvataiteilija Ann-Mari Kamppuri

Olen Jyväskylässä asuva vapaa-ajan taiteilija. Taiteen lumoihin minut innoitti aikoinaan oma isäni, mutta vasta aikuisiällä aloin itse maalaamaan. Sukujuureni löytyvät Pohjois-Karjalasta, mutta lapsuuteni/nuoruuteni olen asunut Pyhäjärvellä ja juureni ovat vahvasti siellä.

Opettelin maalaamista ensin itsenäisesti, mutta kun perheeni kanssa muutimme Jyväskylään, päätin hakeutua opiskelemaan öljyväreillä maalaamista Jyväskylän kansalaisopistoon. Kansalaisopistossa opiskelin öljyvärimaalauksen saloihin vuosina 2016-2020. Suurin opettajani on ollut aina oma isäni, häneltä saan heti avun, jos neuvoa kaipaan.

Päätyöni teen hoitoalalla, sielläkin löysin itseni taiteen pariin tänä keväänä yksikköni kulttuurivastaavan roolissa. Hoitotyöstä pidän kovasti, mutta taide on intohimoni ja rakkauteni. Maalaan aina kun ennätän, illalla ennen nukkumaan menoa ja aamulla ennen töihin lähtöä huomaan olevani taulun lumoissa niin, että on pakko laittaa herätys ajasta jolloin on lopetettava, jotta ehdin töihin.

Maalaan elämää, kuten blogini on nimetty, tyylini ja aiheeni ovat siis varsin laaja-alaisia. Pääasiassa maalaan akryyli-ja öljyväreillä, mutta välillä vesivärit ja alkoholimustekin on kankaille eksynyt.

Jokaisella taulullani on oma salaisuus. Tauluihini on kätketty tarinoita, tunteita surusta onneen, muistoja menneistä ja haikuja tulevasta. Vahva tunne taulun aiheeseen saa siveltimen herkimmin liikkumaan. Tunne ohjaa kuin itsestään oikeisiin väreihin ja varjoihin. Voin pukea väreiksi kaiken tunteen, mikä sielujen sopukoissa leijailee.

Taulujani on esillä Maalattua Elämää-blogissani, Instagram sivuilla @annmarikamppuri ja Art by Iivanainen nettikaupassa. Tulevaisuudesta en vielä tiedä..Todennäköisesti jatkan tätä hoitaja-taiteilija uraani ja maalailen elämää, lehmistä ralliautoihin.

YHTEYSTIEDOT: www.maalattuaelamaa.blogspot.com/
0407058415
annukkakamppuri@hotmail.com
IG: @annmarikamppuri
Suomen Taiteilijat Ry:n jäsen


Lue myös ”AuRORA”-näyttelyn kuvataiteilijoiden Eeva Kouvalaisen , Timo Hutun, Johanna Kangasharjun ja äänitaiteilija Anna Saksmanin taiteilijaesittelyt!